Maxit

Case: Leca-harkon lanseeraus

Maxit Oy Ab on mineraalipohjaisten rakennusmateriaalien valmistaja, joka markkinoi mm. Leca-kevytharkkoja. Suomessa maxitilla on 12 tehdasta 10 eri paikkakunnalla. maxitin liikevaihto vuonna 2007 oli 190 MEUR ja työntekijöitä n. 390

HAASTE: Miten saada huomio Leca-harkon merkittävälle uudistukselle, jossa harkon koko ja muuraustapa muutettiin. Kohderyhmänä oli oma myynti, rakennus-suunnittelijat, jällenmyyjät, rakennusliikkeet ja muurarit.

RATKAISU: Oivalluksena oli maksimoida muutoksen edut; Muutos on niin merkittävä helpotus rakentamisen kannalta, että se ansaitsee jopa oman perustuslakinsa.

Uudistus oli merkittävä kokonaisen toimialan näkökulmasta, sillä muutokset vaikuttavat vallitseviin standardeihin. Niinpä päätimme tehdä asian toimialalla Disruptiivisella tavalla. Tuttujen tuotekorttien sijaan laadimme näyttävän Uuden perustuslain ja teemaa tukevan laajan myynnintukikonseptin.

Konseptiin kuului messukampanja, demosivusto netissä, kilpailuja sekä give awayt. Lisäksi teimme lanseerausmateriaalin myyntihenkilöstölle sekä sisäänmyynnin tueksi rakennustarvikemyymälöihin.

TULOKSET: Lanseeraus, joka tapahtui syksyn 2008 messutapahtumissa varasti huomion ja monipuoliset markkinointi- ja myyntimateriaalit varmistivat onnistuneen lanseerauksen.

Back to top